Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Terassioluelta saunaan ja uimaan? Osuuskauppa kaavailee Vesijärven rantaan kelluvaa ravintolaa

Osuuskauppa Hämeenmaa on saanut Helsingistä idean kelluvasta ravintolasta, jossa pääsee myös uimaan ja saunomaan. Ratkottavana on kuitenkin vielä lukuisia asioita, kuten lokit, vesiliikenne ja luvat.

Pakkanen ei pidättele uimareita Katajanokan Helsinki Altaalla.
Lahden hankkeelle mallina toimiva Katajanokan merikylpylä aloitti toimintansa Helsingissä kesällä 2016. Kuva: Jouni Immonen / Yle
Sini Ojanperä

Osuuskauppa Hämeenmaa haluaa Vesijärven rantaan kelluvan ravintolan. Ravintolan yhteydessä olisi sauna ja uima-allas. Mukana hankkeessa on kelluvia rakenteita suunnitteleva Bluet Oy.

Yritys on suunnitellut Helsinkiin ravintolapalveluita tarjoavan merikylpylän ja vastaavaa kaavaillaan nyt Lahteen pienemmässä mittakaavassa.

Hämeenmaa selvittää, mihin kohtaan ravintola-saunan voisi sijoittaa.

– Haemme kaavoituksellista päätöstä siitä, onko sellaista mahdollista saada siinä mittakaavassa sille alueelle ja oikealle liikepaikalle, toimialajohtaja Pertti Timonen sanoo.

Sijainti tulisi olemaan Lahden satamasta Teivaalle päin, joskaan kovin kauas asiakasvirroista ravintolaa ei Timosen mukaan kannata tehdä. Rannassa on huomioitava muun muassa vesiliikenne ja ympäröivä luonto, kuten alueella asustava lokkiyhdyskunta.

Hämeenmaata kiinnostaa ensisijaisesti ravintolan pyörittäminen. Ensimmäisissä hanketta koskevissa palautteissa osuuskaupalta on toivottu, että saunaravintola olisi kaikille avoin paikka. Pohdittavana on vielä, miten anniskelu- ja ruokaravintolan sekä sauna- ja allaspuolen toiminta yhdistetään.

Lahdessa kelluva rakennelma tulisi olemaan selvästi pienempi kuin pääkaupungissa, sillä sataman alueelle ei yksinkertaisesti saa mahdutettua tuhansien neliömetrien rakennelmaa.

Pulahdus pakkasessa kiinnostaa

Jos paikka järjestyy, hankkeen toteutuminen tulee joka tapauksessa viemään useita vuosia.

– Se on pitkä prosessi. Kun saadaan kaavapäätös ja vuokrasopimus, lähtevät liikkeelle lupaprosessit. Siihenkin kuluu jo toista vuotta ja päälle tulevat vielä mahdolliset valitusajat, Hämeenmaan toimialajohtaja Pertti Timonen laskeskelee.

Toimialajohtaja myöntää, että Helsingissä kelluvan uima-altaan ja oheispalvelujen menestymismahdollisuudet ovat toisenlaiset kuin Lahdessa, sillä pääkaupungissa saunaelämyksestä ovat kiinnostuneet lukuiset ulkomaiset turistit.

– Helsingissä [Allas Seapoolissa] tammikuu oli vilkkaampi kuin viime heinäkuu. Tämä on Suomessa mielenkiintoista, Timonen toteaa.

Hämeenmaan aikeista kertoi ensimmäisenä Etelä-Suomen Sanomat.

Suosittelemme