Nordic Live Productions Oy

Pohjoismaiden suurin ympärivuotinen kelluva sauna, merikylpylä ja ravintolakokemus avataan loppukesällä 2022 Vaasaan

Jaa
Pohjoismaiden suurin täysin kelluva, 1000-paikkainen Saunaravintola Meri avataan Vaasan loppukesästä 2022. Kyseessä on mittaluokaltaan alueen suurin matkailu- ja ravintola-alan toimialaan kohdentuva investointi vuosiin. Aikuisten Sauna & Spa, sekä huippukokki Hans Välimäen tähdittämä maailmanluokan ravintola täydentää Suomen trendikkäiden saunaravintoloiden valikoimaa.
Saunaravintola Meri ravintolan havainnekuva
Saunaravintola Meri ravintolan havainnekuva

Saunaravintola Meri eroaa Suomen muista vastaavista kohteista sillä, että se on kokonaan kelluva. Kelluvan saaren, saunan ja ravintolatoiminnan rakenteiden omistajana ja operaattorina toimii nuorten yrittäjien omistama Sisäsataman Terassi Oy.

Hankkeen rahoitus koostuu sekä yrittäjien pääomainvestoinneista, että suunnatusta joukkorahoituksesta. Hanke on saanut myös ELY-keskuksen myöntämän EU REACT-rahoituksen kautta tukea. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 2,5 miljoonaa euroa.

– Olemme äärimmäisen innoissamme tästä seutua kansainväliselle markkinalle nostavasta vetovoimahankkeesta. Koronapandemian jälkeisen matkailun kulta-aikaan Vaasan seudulla on nyt todellinen matkailun lippulaiva ja ylpeyden aihe, sanoo Saunaravintola Meri toimitusjohtaja Tommi Mäki.

– Nyt vaasalaisille tarjoutuu myös mahdollisuus upeaan aikuisten spa- ja saunaelämykseen ympärivuotisesti, sillä olemme panostaneet hyvin paljon konseptissa nimenomaan elämyspuoleen saunojen sekä uima-altaiden myötä huipputasokkaan ravintolan lisäksi. Valitsimme nimen Meri, sillä haluamme kunnioittaa luonnonläheisyyttä ja alueen merellistä historiaa sekä merenkurkun Unescon maailmanperintöaluetta.

Ravintolan konseptoinnista ja menusta vastaa Suomen tunnetuin, Michelin-kokki Hans Välimäki.

– Innovatiivisesti meren päälle kirjaimellisesti rakennettu ravintola on sinällään jo nähtävyys, mutta rento, perinteisestä eurooppalaisesta keittiöstä ammentava ja klassista keittotaitoa edustava Meri tulee erikoistumaan kaloihin, äyriäisiin ja kasviksiin sekä laatulihoihin, Välimäki kertoo.

Hankkeen toteutuksesta ja suunnittelusta on vastannut mm. Helsingin Allas Sea Poolin ja Kuopion saunaravintola Saanan suunnittelussa mukana ollut Bluet. Kelluvat rakenteet on suunniteltu ja valmistettu Suomessa. Pääurakoitsijana hankkeessa toimii vaasalainen Rennova Oy ja talotoimittajana toimii Varfer Oy. Arkkitehtina Arkkitehtitoimisto Bäckman & Dunseath. Talosuunnittelijana Jodec Oy.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja antaa:
Tommi Mäki, toimitusjohtaja Saunaravintola Meri.
0504344888 / tommi@saunaravintolameri.fi

Kuvat

Saunaravintola Meri ravintolan havainnekuva
Saunaravintola Meri ravintolan havainnekuva
Lataa
Saunaravintola Meri sauna kuva
Saunaravintola Meri sauna kuva
Lataa
Saunaravintola Meri allas näkymä
Saunaravintola Meri allas näkymä
Lataa
Saunaravintola Meri ravintolan 2. kerros havainnekuva
Saunaravintola Meri ravintolan 2. kerros havainnekuva
Lataa
Saunaravintola Merin allas kuva illalla
Saunaravintola Merin allas kuva illalla
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Nordic Live Productions Oy
Pikkukatu 1
65100 Vaasa

info@nordiclive.fihttps://nordiclive.fi/

Saunaravintola Meri brändistä ovat vastanneet yhdessä Sisäsataman Terassi Oy, Nordic Live Productions Oy, Webaula Oy, The Story, Pienimäki Company, Bertills & Jung, Oksman Group, sekä Bäckman & Dunseath.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Nordic Live Productions Oy

Ruotsalaisyhtye Gyllene Tider saapuu Suomeen ensi viikolla11.8.2023 08:20:50 EEST | Tiedote

Legendaarisen ruotsalaisyhtye Gyllene Tiderin Hux Flux -kiertue saapuu ensi viikolla Suomeen. Ensimmäinen keikka on perjantaina 18.8. Raasepori Festivalilla Tammisaaren Stallörinpuistossa, jossa esiintyvät myös mm. ruotsalaistähti Carola sekä brittiartisti Bonnie Tyler. Gyllene Tiderin koko kesän kestänyt kiertue huipentuu Vaasan stadionkonserttiin, jossa nähdään myös Ruotsin euroviisuedustajanakin toiminut Sanna Nielsen, suomenruotsalaisyhtye KAJ sekä pietarsaarelainen tulokasartisti Fredrik Furu.

Maailmantähti Tiësto saapuu Suomeen ensi viikolla4.8.2023 09:18:02 EEST | Tiedote

Elektronisen musiikin tunnetuimpiin nimiin kuuluva maailmantähti Tiësto esiintyy ensi viikolla Suomessa kahdella keikalla 11.-12.8.2023. Hollantilainen dj ja tuottaja nähdään sekä Seinäjoen OmaSp Stadionilla vietettävän Solar Sound Festivalin että Turun Kupittaanpuistossa järjestettävän Aura Festin pääesiintyjänä. Tiësto on vieraillut Suomessa viimeksi vuonna 2016, joten artistin suomalaisfanit ovat odottaneet tulevia keikkoja jo pitkään.

Ennätysten viikonloppu: Nightwish rikkoi kävijäennätyksiä kahdella stadionilla19.6.2023 16:15:26 EEST | Tiedote

Maailman menestyneimpiin metalliyhtyeisiin lukeutuvan Nightwishin maailmankiertue valloitti viikonlopun aikana sekä itäisen että läntisen Suomen. Viime perjantaina 16.6. metallijätti teki paluun kotikaupunkiinsa Pohjois-Karjalan Kiteelle, josta yhtye jatkoi matkaansa lauantaina 17.6. Pohjanmaan keskukseen Vaasaan. Sekä Kiteen Rantakentällä että Vaasan Lemonsoft Stadionilla konserttien liput myytiin loppuun tapahtuman porteilta ja stadionien kävijäennätykset rikkoutuivat. Molemmat konsertit järjesti suomalainen tapahtuma-alan organisaatio Nordic Live Productions Oy yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye