Kasvu Open

SUPERFINNS®-ohjelman pääomasijoittajat ja Nordea uskovat, että Tracegrown menestys on kirjoitettu tähtiin

Jaa
Nordea ja viisi Suomen johtavaa pääomasijoittajaa valitsivat kiertotalouden edelläkävijä Tracegrown SUPERFINNS®-yritysohjelman lupaavimmaksi kasvuyritykseksi.
Kuvassa Tracegrown Jaakko Nauha (vas.) ja voittajalle SUPERFINNS-palkinnon luovuttanut Nordean Vesa Riihimäki
Kuvassa Tracegrown Jaakko Nauha (vas.) ja voittajalle SUPERFINNS-palkinnon luovuttanut Nordean Vesa Riihimäki

Kärsämäkeläinen, vuonna 2012 perustettu Tracegrow Oy puhdistaa ja palauttaa arvokkaita materiaalivirtoja uudelleen käytettäviksi. Kierrätetyistä alkaliparistoista valmistetut lannoitteet parantavat maanviljelyn tuottavuutta.

Nordean kasvuyrityspankin johtaja Vesa Riihimäki sanoo, että Tracegrown mahdollisuus globaaliin kasvun on huikea. 

”Voittajan valinta oli äärimmäisen vaikea erinomaisten kandidaattien joukosta. Tracegrow on omalla sektorillaan kyennyt uskottavasti kehittämään skaalautuvan liiketoimintamallin ja sillä on näyttöjä vahvasta, mutta realistisesta kasvumotivaatiosta. Tiimin kyvykkyydet ovat linjassa globaalien kasvusteppien aikaansaamiseksi”, Riihimäki sanoo.

Tracegrown lisäksi SUPERFINNS® -ohjelmassa palkittiin 

  • Bluet Oy Ltd
  • Caidio Oy
  • Meeat Food Tech Oy
  • Nanoksi Finland Oy

Raati uskoo, että kaikilla yrityksillä erityinen mahdollisuus kansainväliseen kasvuun omalla alallaan.

Mukana SUPERFINNS® -raadissa olivat

  • Vesa Riihimäki, Nordea
  • Inka Mero ja Pontus Stråhlman, Voima Ventures
  • Juha Ruohonen, Superhero Capital
  • Mia Sirkiä ja Mikael Lönnroth, Saari Partners
  • Mika Kukkurainen, Nordic FoodTech VC
  • Sami Lampinen, Inventure

SUPERFINNS® 

SUPERFINNS® -ohjelma on tarkoitettu suomalaisille yrityksille, joilla on kunnianhimoiset kansainvälistymistavoitteet.

Kasvu Openin ja Nordean organisoima ohjelmassa ovat mukana Suomen johtavat pääomasijoittajat Inventure, Nordic Food Tech, Voima Ventures, Superhero Capital sekä Saari Partners.

SUPERFINNS® -ohjelma jatkuu myös vuonna 2023. Tarkempi aikataulu syksyllä 2022. Lue lisää kokemuksista: VideoVisit

***

SUPERFINNS® 2022: The jury believes that Tracegrow’s success is written in the stars

Nordea and Finland’s capital investors Inventure, Nordic FoodTech, Superhero, Voima Ventures and Saari Partners chose Tracegrow as the most promising growth company in the SUPERFINNS® sparring program.

Tracegrow makes sustainable fertilizers out of micronutrients extracted and purified from used alkaline batteries. The company’s mission is to minimize the exploitation of our planet’s limited resources by reusing them as wisely as possible. Read more about Tracegrow.

Vesa Riihimäki, Head of Startup & Growth business unit in Nordea, says that Tracegrow fills in all the SUPERFINNS criteria: market potential, ability to grow, references, team and especially the future impact, that the jury wanted to highlight. 

”This year the choice was extremely difficult to make among the excellent and diverse candidates. Tracegrow has been able to credibly develop a scalable business model in its own sector and strong yet realistic growth motivation is evident. The opportunity for significant global breakthrough is clear and the team’s capabilities are in line with the next growth step”, says Riihimäki.

Honorable mentions were given to:

  • Bluet Oy Ltd
  • Caidio Oy
  • Meeat Food Tech Oy
  • Nanoksi Finland Oy

The jury believes all companies have their niche to tap into the global markets.

Members of the SUPERFINNS® jury are

  • Vesa Riihimäki, Nordea
  • Inka Mero and Pontus Stråhlman, Voima Ventures
  • Juha Ruohonen, Superhero Capital
  • Mia Sirkiä and Mikael Lönnroth, Saari Partners
  • Mika Kukkurainen, Nordic FoodTech VC
  • Sami Lampinen, Inventure

SUPERFINNS® SPARRING PROGRAM  

The SUPERFINNS® sparring program is for Finnish growth companies that have a giant-size hunger for global growth. The main themes in the program are finance and global growth. 

The program is organized by Kasvu Open and Nordea. Supporting partners are Inventure, Nordic FoodTech, Saari Partners, Superhero, and Voima Ventures.

Information and schedule for SUPERFINNS® 2023 will be published in autumn 2022. Read the experience: VideoVisit (in Finnish)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Inka Hyvönen
Kasvu Open
+358 50 570 3500
inka.hyvonen@kasvuopen.fi


Vesa Riihimäki
Head of Startup & Growth, Nordea
040 826 2009
vesa.riihimaki@nordea.fi

Kuvat

Kuvassa Tracegrown Jaakko Nauha (vas.) ja voittajalle SUPERFINNS-palkinnon luovuttanut Nordean Vesa Riihimäki
Kuvassa Tracegrown Jaakko Nauha (vas.) ja voittajalle SUPERFINNS-palkinnon luovuttanut Nordean Vesa Riihimäki
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kasvu Open
Kasvu Open
Kauppakatu 39
40100 Jyväskylä

050 304 6794http://www.kasvuopen.fi

Kasvu Open tarjoaa monipuolisesti palveluja yrittäjille, joilla on kiikarissa liiketoiminnan kehittäminen ja kasvu. Kasvu Openin palveluiden ytimessä on liiketoiminnan sparraus.

Vuonna 2018 Kasvu Openille myönnettiin Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinto sekä European Enterprise Promotion Award, joka on Euroopan komission jakama tunnustus menestyksekkäimmille yritystoiminnan ja yrittäjyyden edistäjille.

Kasvu Openin valtakunnalliset kumppanit ovat: Nordea, Business Jyväskylä, If, Keski-Suomen Liitto, KPMG, KPY, Staffpoint Executive, Technopolis, Varma ja Yksityisyrittäjän säätiö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kasvu Open

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye