Bluetin keväässä, kesässä ja syksyssä on riittänyt kiirettä. Työn alla on ollut paljon sisäistä tuotekehitystyötä, johon pääinsinöörimme Kimmo on panostanut isolla kädellä. Pystymme entistä paremmin ja monipuolisemmin vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin niin isojen kuin pienempienkin kelluvien hankkeiden toteutuksessa, aina kelluvien saunojen perustusratkaisujen kuin isojen megaponttoonien toteutuksessa eri materiaaleista aina muovi- ja betoniponttooneista teräsratkaisuihin.

Myös globaalin kumppanuusverkoston, Bluet Teamin, rakentaminen on hyvällä mallilla. Iso osa kumppaneista odottaa vielä julkaisuaan kumppanuussivustollamme. Verkosto laajenee ja kasvaa jatkuvasti ja hyvien kumppanien avulla voimme tarjota entistä parempaa palvelua asiakkaillemme. Joukossa on voimaa! 

Matkoja on ollut monenmoisia, niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Tammikuussa olimme KasvuOpen Gaselli-palkintomatkalla San Franciscossa, maaliskuussa messuilla Cannesissa, kesäkuussa Lontoossa tapaamassa paikallisen kumppanin, arkkitehtitoimisto Studio Octopin porukkaa, jonka kanssa työstämme yhdessä eteenpäin mm. Thames Baths -hanketta eteenpäin. Samalla reissulla tapasimme asiakkaan, jolla on  hankkeita Abu Dhabin suunnalla, joten saimme napattua kaksi kärpästä yhdellä istulla! Syksy on pitänyt sisällään matkat mm. Down Underiin, isoon Omenaan ja Dubaihin. Välissä on ollut useampia reissuja Ruotsiin, ja kotimaatakin on kierretty ahkerasti. Nyt olisi viimeinkin aika jakaa teidän kanssanne näiden antoisien ja tehokkaiden työreissujen tuntemuksia ja  kokemuksia. Matkakertomukset eivät taida tulla julki ihan aikajärjestyksessä, mutta haitanneeko tuo 🙂

Ihan ensimmäiseksi esille pääsee reissu paikkaan, jonne sydän sykkii aina omaa sykettään ja jota kutsun toiseksi kotimaaksi: Australia. Siellä on oma rakas ”kakkosperhe” vaihto-oppilasvuoden jäljiltä ja paljon tärkeitä paikkoja ja ihmisiä muistoineen. Ja nyt myös upeita hankeihioita osaavien paikallisten kumppaneiden kanssa!

Hyppäsin Team Fnlandin ja Ministeri Mattilan matkaan tiukaksi ja tehokkaaksi viikoksi. Bluetille oli suunniteltu reissulle oma ohjelma ja omia tapaamisia – yhteisten settien lisäksi. Lähtö matkaan oli perjantaina 1.9. Hong Kongin kautta. Finnairin A350 on kyllä kehujen veroinen: hiljainen, viihtyisä ja palvelu oli erinomaista. Perillä Sydneyssä olin sunnuntaiaamuna kuuden maissa paikallista aikaa. Maisema Marriot-hotellista kyllä kertoi heti, missä kaupungissa oltiin, jos se vaikka olisi jet lagissä päässyt unohtumaan.

Sydney Harbour Bridge, Aussie meat pie – ja tietenkin uima-allas

Onneksi ensimmäinen päivä oli vapaapäivä. Kun laukut oli purettu, suuntana olis ylös, ulos ja lenkille! Päivä oli keväisen lämmin ja aurinkoinen, +25 ja t-paidassa ja shortseissa kelpasi patikoida ympäri Sydney Harbouria ja vastarantaa. Aamupalaksi oli aivan pakko vetäistä (minulle oikeasti kiellettyjen ruokien listalla oleva) nuoruuden herkku ”aussie meat pie”, jonka jälkeen oli hyvä tallata 15 kilometriä ihan vaan pysyäkseen hereillä. Rytmiin pääsikin saman tien ja maanantai alkoikin heti vilkkaasti kolmen potentiaalisen paikallisen kumppanin tapaamisella. Hyvä ja antoisa aloituspäivä!

Matka jatkui Sydneystä lentäen Gold Coastille, ja sen eteläisimpään Goolangatan kaupunginosaan, joka oli bisnesmatkailijalle sopivan hiljainen ja rauhallinen. Illalla oli aivan pakko mennä upottamaan varpaat hiekkaan (se tunne…) ja kuulostelemaan pilkkopimeän meren kohinaa. Aamulla oma lähtö oli hieman myöhemmin kun muilla ja ehdin vielä aamupalan jälkeen nappaamaan tietokoneen kainaloon ja kävelemään rannan poikki kiviselle rantamuurille ottamaan lyhyen aurinkoannoksen ja omien pattereiden latauksen töiden parissa. #parastraenergiaa. Pian kuitenkin piti jo taas ottaa kapsakit matkaan, kun City of Gold Coastin edustaja nouti hotellista ja vei lounaalle Southport Yacht Clubille. Upea paikka ja erittäin antoisa tapaaminen. Jälleen kerran!

 

Työhetki Coolangatta beachillä

Matkalla Brisbaneen pysähdyimme varsin upeassa paikassa: Finncare on Australian ainoa suomalaisyhteisöä palveleva vanhusten hoivapalvelujen tuottaja. Tervetuliaistarjoiluina oli (tietysti) kahvia ja korvapuusteja ja shoppi oli täynnä laidasta laitaan kaikkea ainoaa ja oikeaa Suomi-tuotetta, jonka päälle vain suomalaiset ymmärtävät: salmiakkia, ruisleipää – ja hurttia huumoria 😀

Finncare Suomi-shopin Suomi-huumoria

Tiivis matkatahti jatkui keskiviikkona Brisbanessa: vilkkaaseen vierailupäivään kuului omien tapaamisten lisäksi mm. vierailu Queenslandin Parlamenttirakennuksessa. Onneksi ehdin omien tapaamisten lomassa napsia lounaan lennosta aurinkoisessa puistossa joen rannalla. Sillä taas jaksoi pitkän päivän, jonka päätteeksi matkalaukkua tyhjennettiin yöllä jo hotelliin Melbournessa. Siitä vielä kone auki ja ottamaan puhelut Suomeen ja hoitamaa meilit ja muutama tarjous kunnes uni voitti. Tuplapäivät alkoivat viemään voimia.

Vierailu Queenslandin parlamentissa

Torstaiaamuna oltiin kuitenkin taas virtaa täynnä kun viimeinkin pääsin omien paikallisten yhteistyökumppaneiden kyytiin! Simon haki hotellilta ja aamu alkoi tiimipalaverilla ja hanketilanteen päivityksillä. Olipahan mahtavaa viimeinkin saada tavata kaikki kasvokkain, johan sitä oli monet Skype-videopuhelut takana ja kasvot kyllä olemassa, mutta mikään ei korvaa ”aitoja kohtaamisia”. Yhteiset hankkeet Ausseissa ovat hyvällä mallilla, ennen kaikkea yksi iso kelluva teemoitettu hotellialue, sekä toinen, kelluva vapaa-ajanhanke etenee etusijalla – muiden vielä kupliessa ja kehittyessä kannen alla. Paljon on vielä töitä edessä, mutta innostus oli valtava joka taholta – eikä vähiten kaupungin suunnalta.

Invest in Melbourne visit ja The Maisemat

Perjantaiaamuna tavattiin Invest In Melbourne ja nähtiin kaupunki ”from the bird eye view-level”,  360 asteen maisemilla. Virallisen aamusetin jälkeen hyppäsin taas oman tiimin kelkkaan ja lähdettiin kiertämään lokaatioita katsomassa. Tapasimme myös paikallisen ravintolaoperaattorin ja iltapäivällä olimme DKOn toimistossa esittelemässä Bluetin ja paikallisten kumppaneiden ajatuksia ja suunnitelmia, yhdessä suurlähetystön Antti Niemelän kanssa, oleellisille ja tärkeille tahoille. Hankkeista ei voi vielä paljoa julkisesti porista, mutta lupaan, että heti kun saamme luvan asioiden julkistamiselle, niin lisäinfoa tulee, varmasti ja paljon! Innostus on valtava!

 

Me and my Aussie-Dad Howie

Viimeisen illan varasin itselleni – ja niille omille tärkeille ihmisille. Rakas ”aussie brother” Andrew haki Marriot-hotellilta ja vei mukanaan esikaupunkiin tapaamaan koko muuta porukkaa. Itkuhan siinä tuli kun pääsi halaamaan ”aussi-vanhempia” Joania ja Howardia – ja mukana oli koko muukin porukka perheineen: Nat, Rick, Peter, ym. Viikko meni liiankin nopeasti, tekemistä olisi ollut pidemmäksikin aikaa ja ikävä alkoi jo ennen kuin laukun pakkaaminen alkoi.

”But I’ll be back – soon!”

Australian ei pitänyt olla Bluetin suunnitelmissa tässä kohtaa – tai edes ollenkaan, mutta kuten tässä ja niin monessa muussakin asiassa: kohtalo on puuttunut peliin. Kun oikea kumppani osuu kohdalle, niin siitä se lähtee. Ja nyt näyttää siltä. että Australia tulee olemaan osa Bluetin tulevaisuutta. Miten laajalti ja millä aikataululla, siihen vaikuttaa moni asia, mutta olemme enemmän kuin innoissamme! Fair Dinkum!

 

#Bluet #FutureIsFloating #BluetTeam #WorkTravelBlog #TeamFinland #DownUnder #Australia #FloatingSolutions #Blog

 

 

Muista seurata meitä facebookissa ja tilaa Bluet Newsletter, niin pysyt matkassa mukana ja varmistat myös kutsun ensi vuonna alkaviin kelluvan rakentamisen pienseminaareihin, kunhan asetumme uusiin tiloihin.

Pin It on Pinterest

Share This